Mitä on sade, joka koostuu vesipisaroista ja osittain sulaneista lumihiutaleista?
Räntää.
Millä saa tehtyä avannon? Yhdellä oikealla vastauksella saa pisteet.
Kaira, tuura, jääsaha tai moottorisaha.
Jouluna saunotaan monessa perheessä. Kuinka monta miljoonaa saunaa mahtaa olla Suomessa? (Anna vastaus satojen tuhansien tarkkuudella, virheraja 200 000.)
2,3 mijoonaa.
Mikä olomuodon muutos liittyy lumihiutaleen syntymiseen vesihöyrystä sadepilvissä?
Härmistyminen.
Mikä animaatioelokuva on ihastuttanut aattoaamuisin Joulupukin kuuman linjan viimeisenä ohjelmana? Tämä elokuva on näytetty Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1983.
Lumiukko
Joulua varten Suomen kasvihuoneissa viljellään joulutähtiä, amarylliksiä ja hyasintteja. Mitä näistä viljellään eniten?
Hyasintteja.
Mitä hedelmiä on sekametelisopassa? Kolmella oikealla vastauksella saa pisteet.
Luumu, aprikoosi, päärynä ja omena.
Miksi kutsutaan sitä ajanjaksoa, jonka aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle?
Kaamos.
1927 Lastentunti-nimisessä ohjelmassa Markus-setä paljasti lapsille, että Joulupukki asuu Lapissa Korvatunturilla. Mutta mitä Markus-setä kehotti lapsia syömään?
Kaurapuuroa.
Mitä joulumuori harrastaa? Tietämällä yhden harrastuksen saa pisteet.
Joulumuori harrastaa kutomista ja laulaa kauniisti.
Mitkä viisi satuhahmoa mainitaan Petteri Punakuono -laulun alussa?
Tuhkimo, Lumikki, Ruusunen, Punahilkka ja susi.
Kuinka ohueksi piparkakkutaikina kannattaa kaulita muotilla ottamista varten? Anna vastaus millimetreinä.
3 mm.
Mikä on ahkio?
Pulkka.
Miten jatkuvat seuraavan joululaulun sanat "Kuiske kuuluu miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa..?"
Tip-tap-tip-tap-tipe-tipe-tip-tap-tip-tip-tap.
Your experience on this site will be improved by allowing cookies.